Helsingin mielenkiintoisia nähtävyyksiä


Äänikirjat maksutta 6 viikoksi! Nextoryssa voit valikoida lukemista satojentuhansien ääni- ja e-kirjojen valikoimasta suoraan tabletillesi tai kännykkääsi. Lunasta tarjous tästä!

Pääkaupunkimme herää eloon kun kesäauringon säteet lämmittävät ja terassit aukeavat. Se on myös parasta aikaa lähteä tutkailemaan Helsingin mielenkiintoisia nähtävyyksiä ja löytää itsensä ehkä jostain uudesta, kiinnostavasta kohteesta. Helsinki on täynnä upeita paikkoja ja moni niistä meille jo varsin tuttuja mutta tiedätkö mitä löytyy esimerkiksi Tuomiokirkon alta? Tai mistä löytyy Helsingin vanhimman kirkon kivijalka?

Helsingin mielenkiintoisia nähtävyyksiä voi ihastella myös mereltä.
Helsingin merimaisemaa

Vanhankaupungin alue

Helsingin syntymäpaikka, Vanhankaupungin alue, on mielenkiintoinen kohde niin historiallisesti kuin ulkoilumaastonakin. Täällä voi tutustua paikkaan, johon Helsinki – silloinen Helsingefors – perustettiin vuonna 1550 kuningas Kustaa Vaasan käskystä. Alueelta löytyy myös Helsingin vanhimman kirkon kivijalka. Helsinki siirrettiin nykyisen kantakaupungin ydinalueelle Senaatintorin ympäristöön 1640-luvulla, mutta alkuperäisestä sijainnista jäi muistuttamaan yhä käytössä oleva nimi ‘Vanhakaupunki’.

Vanhankaupungin alueella on hyvät ulkoilumaastot.
Vanhankaupunginkoski

Vanhankaupunginlahti- ja koski ovat ihastuttavia ulkoilumaastoja jonne pääsee helposti julkisen liikenteen kyydissä ratikalla tai bussilla. Pitkospuita pitkin voi kävellä Lammassaaren ja Kuusisaaren mökki- ja ulkoilusaarille. Vanhankaupunginkoskella olevassa vanhassa vesivoimalaitoksessa toimii Tekniikan museo, joka esittelee eri teollisuudenalojen vaiheita tässä kauniissa historiallisessa teollisuusmiljöössä.

Helsingin mielenkiintoisia nähtävyyksiä on mm. Arabian tehdaskortteli.
Arabian tehdaskortteli

Uusi Arabianrannan asuinalue sijaitsee aivan Vanhankaupungin vieressä, ja ratikkalinjan päätepysäkki onkin eksoottinen Arabia. Pysäkki on lähellä Arabian tehdaskorttelia, josta löytyvät muun muassa Iittalan ja Arabian tehtaanmyymälät sekä muotoilukeskus, jossa esitetään tunnettujen tuotteiden tarinoita ja kerrotaan koko ajan jatkuvasta suomalaisen muotoilun kehitystyöstä.

Lonna

Lonna on kaunis pieni saari Helsingin edustalla.
Lonnan saari

Lonnan pieni mutta monipuolinen saari on vain 10 minuutin merimatkan päässä Kauppatorilta. Punatiilisistä rakennuksistaan tunnettu saari on entinen miinasaari, joka on ollut osa Suomenlinnan linnoituskokonaisuutta. Ja onpa siellä solmittu myös rauhansopimus, jolla Suomesta tuli Venäjän suuriruhtinaskunnan osa.

Nykyisin Lonna on virkistyskäytössä ja siellä vietetään paljon erilaisia juhlia vanhoihin miinavarastoihin rakennetuissa juhlatiloissa. Saaressa toimii hyvä ravintola, jolla on suuri terassi sekä myös ihastuttava kahvila. Saunomaankin pääsee vuonna 2017 rakennettuun hirsirunkoiseen saunaan, josta on tullut yksi kesä-Helsingin suosituimmista saunoista. Kannattaa varata aika etukäteen! Saunan tai illallisen jälkeen saarelta voi ihastella kaupungin ehkä kauneinta auringonlaskua. Vesibussit kulkevat iltamyöhään, joten saarelta pääsee pois vielä auringon laskettua.

Kurkkaa Helsingin hotellimajoitukset täältä.

Observatoriomuseo

Tähtitorninmäellä nykyisin hieman piilossa oleva Helsingin Yliopiston observatorio on rakennettu jo vuonna 1834. Silloin se oli yksi Euroopan edistyksellisimmistä paikoista avaruuden ja planeettojen havainnointiin ja se käytti aikansa moderneinta teknologiaa ollen myös esikuva monelle muulle tuona aikakautena rakennetulle observatoriolle. tähtitieteen yleisökeskus.

Näyttävällä paikalla sijaitseva observatorio on Carl Ludvig Engelin suunnittelema kaunis rakennus, joka on ehdoton kävelyretkikohde, sijaiten aivan Helsingin ydinkeskustan lähellä Ullanlinnan kauniissa puistomaisemassa, josta muutenkin löytyy ihasteltavaa esimerkiksi kauniiden rakennusten ja sieltä avautuvan merimaiseman vuoksi.

Nykyisn observatoriosta ei tehdä enää tieteellisiä tähtihavaintoja, koska sen teknologia on vanhentunutta ja Helsingin levittäydyttyä sen ympärille kaupungin valot ovat liian kirkkaat avaruuden tarkastelulle. Tiloissa toimii nykyisin Helsingin yliopistomuseoon kuuluva tähtitieteen yleisökeskus. Talon vaiheisiin ja avaruuden ihmeisiin näymiä avaava näyttely tarjoaa elämyksiä kaikenikäisille. Siellä järjestetään myös planetaarioesityksiä ja ehkäpä siellä vieraillessasi tapaat talossa asuvan kummituksen, joka laahaavin askelin liikkuu havaintotornien välillä yläkerrassa…..

Tuomiokirkon krypta

Tuomiokirkon kryptassa järjestetään kesällä näyttelyitä.
Tuomiokirkon krypta

Vuonna 1852 valmistuneen Nikolainkirkon alle jäi holvikaarinen korkea kellaritila. Se oli alun perin halkovarasto ja sieltä käsin lämmitettiin kirkkoa. Vasta 1970-luvulla tämä monelle tuntematon ja vaikuttava tila remontointiin ja nykyisen asunsa sekä kirkkotekstiilit se sai vasta 1990-luvun lopulla Tuokiokirkon remontin yhteydessä. Kesäaikana siellä järjestetään runsaasti erilaisia näyttelyitä ja siitä onkin tullut erityisen ympäristönsä takia huippu suosittu. Kesällä kryptassa toimiva Cafe Krypta tarjoaa viileän ja rauhallisen mahdollisuuden nauttia virvokkeita, pikkupurtavaa ja kevyttä lounasta. Kryptaa käytetään myös seurakunnan hartaus- ja kokoontumispaikkana, ja sinne voikin mennä hiljentymään kaupungin melskeestä.

Olympiastadion ja urheilumuseo

Yksi Helsingin ikonisista maamerkeistä, vuonna 1939 valmistunut Olympiastadion, remontoitiin uuteen loistoonsa ja se avattiin jälleen yleisölle mittavan viiden vuoden remontoinnin jälkeen syksyllä 2020. Stadionvierailu ja torniin nouseminen onkin hieno kokemus nyt kun tilat ovat täysin uudet ja kierroksella pääsee tutustumaan myös maanalaiseen stadioniin.

Ehkä vähemmän tunnettu vierailukohde aivan stadionin kainalossa on Urheilumuseo, joka myös remontoitiin täysin. Museo, joka esittelee suomalaista urheilua ja sen saavutuksia, avattiin ensimmäisen kerran jo vuonna 1943. Uudistetun museon tiloissa on nyt entistä monipuolisemmin esillä urheilun historiaa, suuria tapahtumia ja tunnelmia mutta myös ajatuksia siitä, mitä urheilu tulavaisuudessa voisi olla. Päänäyttely jakaantuu viiteen eri osastoon, jotka esittelevät aihepiirejään esineistön, videoiden ja multimedian avulla. Urheilumuseossa vierailu kuuluu Olympiastadion -kierrokseen mutta sinne voi mennä myös erikseen.

Kalasatama

Kalasatama on Helsingin uusin ja yksi maan suurimpia asuinalueita. Sitä rakennetaan entiselle Hanasaaren ja Sompasaaren satama-alueelle. Valmistuessaan 2030- luvun loppupuolella se tulee olemaan koti noin 25 000 ihmiselle ja myös työpaikka yli 10 000:lle.

Kalasatamasta pääsee Isoisänsiltaa pitkin Mustikkamaalle.
Isoisänsilta

Kalasatamaa rakennetaan merelliseen ympäristöön ja sen kadut ovat nimetty vanhojen rahtilaivojen mukaan. Isoisänsilta on yksi Helsingin näyttävimmistä silloista, joka yhdistää Kalasataman Mustikkamaan virkistysalueelle sekä tietysti Korkeasaareen sekä edelleen Itä-Helsinkiin. Kalasataman metroasemalta on noin kahden kilometrin kaunis kävelymatka Korkeasaareen eläintarhaan. Metroaseman lähettyvillä on myös Teurastamon tapahtuma- ja ravintolakeskittymä sekä Suvilahden kulttuurialue, ja iso kauppa- ja viihdekeskus Redi ravintoloineen ja laskuvarjosimulaattoreineen.

Lue lisää Teurastamon tapahtumista >> www.teurastamo.com

Kalasataman eteläistä kärkeä elävöittänyt Sompasauna sai alkunsa alkukesästä 2011 muutaman stadilaismiehen löydettyä hylätyn puukiukaan. Miehet keksivät kiukaalle käyttöä rakentamalla omin luvin entisen sataman joutomaalle “hökkelisaunan” kaikkien vapaaseen käyttöön. Ensimmäisenä vuonna paikalle löysi tiensä muutama sata saunan ystävää mutta nykyisin saunalla on ollut melko lailla ruuhkaa.

Sauna koostuu nykyisin kolmesta puurakennuksesta, joissa käy saunomassa kaikenlaisia ihmisiä ja se on ilmaista. Jos Sompasaunalle aikoo mennä löylyistä nauttimaan, täytyy muistaa ettei kyseessä ole mikään täyden palvelun sauna, vaan yhteisö, jossa odotetaan jokaisen siivoavan jälkensä ja auttamaan esimerkiksi saunapuiden pilkkomisessa.

Kalasataman rakennusprojektin eteneminen saattaa kuitenkin häätää Sompasaunan pois nykyiseltä paikaltaan jo kesäkuun aikana. Helsingin kaupunki neuvottelee Sompasaariseuran jäsenten kanssa eri vaihtoehdoista, joten tilannetta kannattaa seurailla Sompasaunan kotisivuilta.

Lisää mielenkiintoisia tarinoita pääkaupunkimme historiasta ja nykypäivän elämästä kuulet Yoohoo toursin rennoilla ja hauskoilla opastusretkillä.


JALKAPALLOFANEILLE: KATSO BUNDESLIIGA-MATSIT ILMAN KUUKAUSIMAKSUJA

Unibet TV tarjoaa livestreamit Bundesliigan otteluihin. Tarvitset pelitilin, tilille käteistä, jonka jälkeen voit katsoa matsit suorina livestream-lähetyksinä. TÄSTÄ KATSOMAAN


Ei vielä kommentteja

Vastaa

Sähköpostia ei julkaista.